keskiviikko 16. marraskuuta 2016




Mental Management esillä 29.11 aamukahvitilaisuudessa Hämeenlinnassa






torstai 29. syyskuuta 2016

Työelämän murroksessa pärjää ihminen, joka osaa muuttua organisaationsa mukana

- Olemmeko kuin huonokuntoisia akvaariokaloja, joille annetaan antibioottikuureja paranemisen toivossa, kun oikeasti tarvittaisiin uutta, raikasta vettä? kysyy filosofian tohtori, kouluttaja Rita Ahvenniemi ihmisistä työelämässä.
Emme voi olla valmiita kohtaamaan tulevaisuutta, josta meillä ei ole kovin paljon tietoa. Siksi yritämme olla ikään kuin kaikki olisi kuten ennenkin ja toivomme, että pääsisimme palaamaan vanhaan hyvään aikaan, jolloin saimme keskittyä sellaiseen perustyöhön, johon meidät oli koulutettu. 

Jopa muutosvastarintainen ihminen kaipaa muutosta
Tarveteorioiden mukaan ihmisellä on tarve kehittyä ja uusiutua, mutta myös turvallisuuden tarve, joka saa meidät pysymään mukavuusalueen sisällä. Ihmisen mieli on ristiriitainen: emme siedä elämää ilman muutoksia ja samalla meillä on kuitenkin automaattinen muutosvastarinta.
Suuret organisaatiomuutokset harvoin tapahtuvat ihmisten sisäisestä kehittämishalusta, vaan käytettävissä olevien resurssien rajun pienenemisen johdosta. Me työntekijät protestoimme ja panemme vastaan. Jotta välttämättömät muutokset sujuisivat kitkattomammin, tarvitaan Mental Managementia.

Mental Managementilla tulevaisuus kohdataan organisaatiossa hallitusti
Uusia ajatusmalleja ja niihin liittyviä käytänteitä ei keksitä yksin tai edes jossakin työryhmässä, vaan niiden kehittelyyn tarvitaan järjestelmällistä toimintaa, joka sitouttaa työntekijät. Mental Management -käsite viittaa siihen, miten ajatustapoja (mental) muokataan sitä mukaa kun maailma muuttuu, ja siihen miten tämä opitaan tekemään (management).
Mental Management on sekä malli (teoria) että menetelmä (käytäntö), joka pystyy keräämään jokaiselta prosessiin osallistuvalta tietoista ja hiljaista tietoa. Ne sulatetaan yhteen ja muokataan uudeksi ymmärrykseksi, jonka pohjalta työntekijät itse linjaavat heille itselleen ja tulokselliselle toiminnalle uudet toimivat käytännöt. 

Muutosvastarinta pienenee ja jopa muuttuu motivaatioksi, kun uudet käytänteet nousevat työntekijöistä itsestään, joilla on yleensä paras tieto siitä, miten työt pitäisi järjestää. Johto kertoo tavoitteet ja niihin käytettävissä olevat resurssit. Niiden puitteissa työntekijät saavat itse suhteellisen vapaasti suunnitella toimintansa ja sopia tehokkaimmista ratkaisuista.

Uudet ajatus- ja toimintamallit kehittyvät interventiossa
Kun johto on intervention takana ja hoitaa käytännön järjestelyt, kaikki työntekijät voidaan velvoittaa osallistumaan henkilökohtaiseen haastatteluun ja pienryhmiin, joissa haastattelutuloksista esitetään yhteenveto tiivistetyssä ja järjestellyssä muodossa. Jokaisen työntekijän näkemykset, ideat ja ehdotukset on huomioitu, hiljaista tietoa on tehty näkyväksi ja tiivistelmästä työntekijät pystyvät yhdessä hahmottamaan uusia ajatusmalleja ja toimintamahdollisuuksia.
Interventio toimii, vaikka yksittäinen työntekijä ei pääsisi sairauden tai muun poissaolon vuoksi osallistumaan. Hänelläkin on sama toimeksiantajan antama tavoite kuin muilla, joten kehitellyt, hyvät käytänteet palvelevat automaattisesti häntäkin. 
Interventiossa on kolme koulutustilaisuutta. Ne ovat 60 - 90 minuutin pituisia ja niissä käsitellään erilaisia tapoja uudelleen määritellä työtehtävien nykyistä merkitystä ja sisältöä. Niissä paneudutaan myös ryhmän viestinnän onnistumisen edellytyksiin ja ongelmatilanteiden strategiseen tarkasteluun. Koulutukset ovat toiminnallisia ja osallistujat aktiivisesti mukana. 
Mental Management -seminaareissa opitaan suorittamaan interventioita itsenäisesti
Seminaari- tai valmennuspäivät ovat auki kaikille kiinnostuneille ja niissä oppii tehokkaasti laajemmin yllä mainittuja taitoja. On mahdollista osallistua yksittäisiin koulutuspäiviin niiden teeman mukaan, tai sitten käydä koko seminaarisarjan, jolloin saa hyvän kokonaiskuvan siitä, mitä kaikkea Mental Managementiin sisältyy ja sen erilaisista käyttömahdollisuuksista. Koko seminaarisarja antaa myös puitteet Mental Management -tutkintoon, jossa saa valtuudet Mental Management interventioiden suorittamiseen.


Koulutuskuntayhtymä Tavastian Vanajakoulutus Oy järjestää ainoana oppilaitoksena Suomessa Mental Management -koulutusta. Lisätietoja Mental Management Tavastiasta löytyy sivuilta www.mentalmanagementtavastia.blogspot.fi ja ’Mental Management Tavastia – Facebook’.
Myös Rita Ahvenniemi (rita.ahvenniemi@kktavastia.fi050 55 33 567www.training.fi ) antaa tarkempia tietoja interventiosta ja seminaareista. 

Koulutuskuntayhtymä Tavastia sijaitsee Hämeenlinnassa. Mental Management koulutuksia ja interventioita pidetään suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi.

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Mental Management Tavastia interventio työyhteisöille

Interventio yrityksille ja yhteisöille!

Mental Management Tavastia intervention voit tilata työyhteisöösi parantamaan tuottavuutta ja tyytyväisyyttä.

Ota yhteyttä, niin suunnitellaan millainen interventio olisi toimivinta työyhteisössänne.

- Interventioon kuuluu yksilöhaastattelut, yhteinentyöskentely ja koulutus.


Yhteydenotot;

Rita Ahvenniemi p. 050 5533567 sp. rita.ahvenniemi@kktavastia.fi

Anni Hult, p. 050 4133408 sp. anni.hult@kktavastia.fi




sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Mielen valmennus -seminaaripäivät syksy 2016



Mental Management -seminaaripäivät syksy 2016

Mielen valmennuksella voimme helpommin kohdata alituisesti muuttuvia työtehtäviä ja tuntea työn iloa. Kun ulkoinen maalima muuttuu, ihmisen sisäinen maailma ei muutu läheskään yhtä nopeasti, vaan tarvitaan foorumia, jossa voidaan yhdessä pohtia strategioita.

Ke 28.9.
Klo 9 – 12.15 Mielen valmennuksen lähtökohdat ja perustyökalut
Klo 13 – 16   Strateginen ongelmien ratkaisu; pelkistetty viestintä

Ke 12.10.
Klo 9 – 12.15 Neuvottelu ja asioiden palottelu            
Klo 13 – 16   Ammatillinen itsetunto ja hyödyllinen minä-kuva

Ke 9.11.
Klo 9 – 12.15 Oppimisen helpottaminen                                                                 
Klo 13 – 16   Motivointi – mistä sitä löytää?

                                          
Paikka:         Ammattiopisto Tavastia
                      Hattelmalantie 25, Hämeenlinna
                      I-rakennus, Punaportti 2. kerros, luokka 218

Valmentaja: Rita Ahvenniemi (www.training.fi)

Hinta per seminaaripäivä: 120 € + alv 24 %, yhteensä 148 €

Ilmoittautuminen: Rita Ahvenniemi 050 55 33 567; rita.ahvenniemi@kktavastia.fi    

perjantai 1. huhtikuuta 2016


Imagokoulutusta Tavastialla Hämeenlinnassa 12.4.2016

Nyt on harvinainen mahdollisuus osallistua omin päin imagokoulutukseen, joka on osa Tavastian Aikuiskoulutuksen Mental Management -koulutusta. Varaa paikkasi ti 12.4.2016 klo 14.15-17.00 ja tule koulutukseen Hämeenlinnaan.
Paikka: Ammattiopisto Tavastia / Aikuiskoulutus Hattelmalantie 25, Hämeenlinna I-rakennus, Punaportti 2. kerros, luokka 218
Hinta: 50 € / kerta, jos ilmoittautuu kaikkiin kevään tai syksyn moduuleihin. 60 € / kerta, jos ilmoittautuu vain johonkin yksittäiseen moduuliin.
Lisätietoja Mental Management Tavastiasta;
Rita Ahvenniemi 044 015 0649; 050 55 33 567; rita.ahvenniemi@kktavastia.fi


tiistai 15. joulukuuta 2015





Valitessasi käyttäytymisen valitset myös tuloksen

Jotta pysyisi koko ajan mahdollisimman hyvin oikealla reitillä, on syytä kysyä itseltään säännöllisesti: ”Viekö tämä minua kohti päämäärää vai etäännyttääkö se minua siitä?

(Lähde Kuukauden Rita 10) 







maanantai 30. marraskuuta 2015



Positiivisesta ajattelusta

Positiivisen ajattelu ja  on yhtä kuin sitkeys. Älä koskaan lakkaa yrittämästä! Kun olet aivan erityisen vaikeasti ratkaistavan ja ongelmallisen tilanteen edessä, pidä periaatteenasi, että et anna koskaan periksi. Kokeile uudestaan! Ja kun myös se yritys epäonnistuu, kokeile taas jotakin muuta kunnes löydät ulospääsyn tilanteesta.

Lähde Kukauden Rita 65